Jyväskylän Flamencoyhdistys toteutti 30-vuotisen toimintansa arvioinnin ja uusien kujeiden suunnittelun tueksi jäsenkyselyn keväällä 2026. Kysely oli avoinna 16.2.–17.3. ja siihen vastasi 26 henkilöä. Yli puolet vastaajista oli pitkäaikaisia flamencotanssin harrastajia: 15 vastaajaa kertoi harrastaneensa flamencoa yli 11 vuotta ja enintään 10 vuotta harrastaneita vastaajia oli yhteensä 11 henkilöä.
Flamencon merkitys ja harrastusmotivaatio
Flamencon kiehtovuus sekä uteliaisuus ja halu kokeilla jotain uutta ja erilaista vetävät harrastajia flamencon pariin. Kysyttäessä, mitkä tekijät motivoivat flamencoharrastusta, vastaajat nostivat esiin viisi asiaa, jotka olivat ylitse muiden: rytmiikka, musiikki, tanssiminen ja liikunta, tunneilmaisu ja itsensä haastaminen. Yli puolet vastaajista kertoi, että nämä flamencoharrastuksen osatekijät pitävät heitä otteessaan.
Avoimissa tekstivastauksissa harrastajat pohtivat tarkemmin flamencon merkitystä itselleen. Vastauksista käy ilmi, että flamencon haastavuus on osa sen vetovoimaa. Myös flamencon monipuolisuus ja kokonaisvaltaisuus koukuttavat harrastajia. Moni vastaajista koki, että flamenco on irtiotto arjesta; mahdollisuus keskittyä tanssiin ja ottaa hetki omaa aikaa. Myös uuden oppiminen koettiin palkitsevaksi.

Flamencon merkitystä pohtivista avoimista vastauksista koostettu sanapilvi, jossa korostuvat teemat vastausten määrän mukaan. Flamencon haastavuus oli vastaajien mukaan tärkein yksittäinen merkitystä luova tekijä. Kuvassa ovat mukana ne aiheet, jotka mainittiin kyselyssä vähintään kahdesti.
Flamencon vaikutukset harrastajien hyvinvointiin
Psyykkisen hyvinvoinnin tekijät koettiin tärkeiksi osiksi flamencoharrastusta. Vastausten perusteella flamenco näyttäytyy tanssilajina, jossa ”päänsisäinen” ulottuvuus on vahva. Vastaajien mukaan erityisesti tekemiseen keskittyminen ja tanssin imu sekä kokemus yhteydestä omaan kehoon ovat hyvinvointitekijöitä, joita flamencoharrastus pitää yllä. Jokainen vastaajista ilmoitti, että nämä kaksi tekijää olivat heille tärkeitä.

Vastaajien (26 hlöä) arvio psyykkisten hyvinvointitekijöiden tärkeydestä flamencotanssissa.
Verrattuna psyykkisiin tekijöihin fyysisten hyvinvointitekijöiden koetussa tärkeydessä oli enemmän hajontaa. Flamencotanssissa kehollisuus on kuitenkin aina läsnä, ja kehon hallinnan ja koordinaation kehittäminen oli vastaajille erityisen tärkeää. Muita tärkeiksi koettuja tekijöitä olivat kehollinen tunteiden ilmaiseminen, tanssin myötä kehittyvä energinen olotila sekä liikkuvuuden parantaminen ja ylläpito. Sen sijaan fyysinen rasitus ja kiputilojen helpottaminen koettiin vähemmän tärkeiksi.
Sosiaalisuus on tärkeä osa hyvinvointia ja vastausten perusteella flamencotanssi on erittäin yhteisöllinen harrastus. Mitä pidemmälle vastaajat olivat edenneet flamencoharrastuksessaan, sitä useammin he pitivät siihen liittyviä sosiaalisia hyvinvoinnin tekijöitä hyvin tärkeinä. Merkittäviksi sosiaalisen hyvinvoinnin tekijöiksi nousivat yhdessä tekeminen ja yhteenkuuluvuus, tanssituntien ”oma porukka”. Laajempi yhteisöllisyyden tunne yhdistyksen jäsenten tai ylipäätään flamencon harrastajien kesken jäi painoarvossa hieman takamatkalle.
Flamencoyhdistyksen toiminta
Yleisimmät tavat osallistua Flamencoyhdistyksen toimintaan edellisten kolmen vuoden aikana olivat viikkotunneilla käynti sekä yhdistyksen järjestämiin flamenconäytöksiin osallistuminen. Vastaajat olivat tyytyväisiä tai melko tyytyväisiä kyselyssä listattuihin Flamencoyhdistyksen toiminnan muotoihin. Erityisesti koreografiaopetus viikkotunneilla koettiin hyväksi ja avoimissa vastauksissa kiiteltiinkin viime vuosina tehtyjä koreografioita. Valtaosa vastaajista oli vähintään melko tyytyväisiä myös tekniikkaopetukseen viikkotunneilla sekä kevätnäytöksiin. Flamencoyhdistyksen toivottiin panostavan tulevaisuudessa erityisesti laadukkaaseen koreografia- ja tekniikkaopetukseen.

Vastaajien (24 hlöä) tyytyväisyys Jyväskylän Flamencoyhdistyksen toimintaan.
Kaikilla vastaajilla ei ollut kokemusta yhdistyksen järjestämistä lyhytkursseista. Haasteena näyttäisi olevan kurssien korkea osallistumiskynnys, sillä vastausten perusteella flamencoa pidempään harrastaneet tanssijat innostuvat lyhytkursseista kun taas tuoreemmat harrastajat eivät ole samalla lailla rohkaistuneet mukaan kursseille. Toisaalta, kun kysyttiin yhdistyksen toimintaan osallistumisen esteistä, vastaajat nostivat esiin erityisesti taloudelliset syyt, harrastamiseen käytettävissä olevan ajan vähyyden sekä terveyteen liittyvät rajoitteet. Nämä rajoittivat yhtä lailla niin lyhytkursseille kuin muuhunkin toimintaan osallistumista. On hyvä muistaa, että toiveita niin lyhytkursseista kuin muustakin toiminnasta voi aina esittää opettajille ja hallituksen jäsenille. Nyt kyselyn avoimissa vastauksissa esitettiin toive laulu- ja rytmittelykurssista. Samoin toivottiin yhteisiä konserttimatkoja.
Kyselyn avulla saatu palaute osoittaa, että Flamencoyhdistys koetaan tarpeelliseksi ja yhdistyksen jäsenet ovat pääasiassa tyytyväisiä yhdistyksen toimintaan. Yhdistyksen toivottiin panostavan jatkossa enemmän viestintään. Näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa toivottiin enemmän, samoin kaivattiin lisää ajantasaisuutta yhdistyksen sisäiseen tiedotukseen. Näihin kehityskohteisiin yhdistys onkin jo tarttunut; kiitos kaikille vastaajille arvokkaasta palautteesta! Hallitus sekä opettajat iloitsevat avointen vastausten kautta saadusta kannustuksesta ja hyvistä ideoista. Tästä on hyvä jatkaa.
Lisätietoja jäsenkyselystä antaa Kaisa Raatikainen, flamenco(a)flamencojyvaskyla.fi
